Muistoja rakkaita

Coca

01.06.1995 näki päivänvalon tuleva hurmurini.. Cocan syntymästä tulee siis jo 17 vuotta. Vaikka poismenostakin tulee jo parisen vuotta niin, tällaisina merkkipäivinä tulee muisteltua kaveria erityisesti ja kieltämättä kyllä muutenkin.. Niin paljon hyviä muistoja ja yhteisiä kokemuksia takana. Jos vain saisi tuntea sen kun Coca laittaa oman päänsä syliini, tai näyttäisi hymynsä. Cocalla oli tapana 'irvistää' lempeästi, ihan kuin olisi hymyillyt minulle. Coca oli hyvin oman arvonsa tunteva herra ja meän 'kotipoikien' (sisällä asuvat koirat) pomo ja kyllä se samaa arvostusta halusi tuolla huskytarhallakin. 

Coca oli myös aika tarkka (nuorempana ainakin) kuka tai miten! sille antoi herkkupaloja.. Eräänkin kerran ihmeteltiin, että ihme koira kun ei makkaraa huoli, kääntää vaan pään muualle, eikä ota vaikka jalkojen juuren laittaa tai kuonoon läpsii sillä makkaralla.. No, ei ottanut kunnes sanottiin taikasanat: ole hyvä! :) Coca käytti näkökykyään huomattavasti hyväkseen ja huomasikin helposti asioita mitä ei ennen ollut nähnyt. Eräs hauska tapaus oli kun Coca näki ensimmäisen kerran tummaihoisen henkilön. Coca kulki tienpiennarta kovasti nuuskien, oli ihan hajujen maailmassa, ja lähes törmäsi vastaantulevaan henkilöön. Katsoi sitten vaan jalkoja pitkin ylös, että hups anteeksi vaan ja jatkoi matkaansa. Sama toistui seuraavan vastaantulevan kanssa, katsoi jalkoja pitkin ylös ja vuff sanoi Coca! Molemmat Coca ja mies säikähtivät ja hyppäsivät askeleen taaksepäin yhtäaikaa, sitten Coca jatkoi matkaansa kirsu maata nuuhkien. Se oli jotenkin niin hassu tapaus kaikista, että kaikki jotka sen näkivät alkoivat nauramaan.

Nuorena opetetuista käsimerkeistäkin oli vanhemmiten paljon hyötyä, Cocalla kun meni iän myötä kuulo.

Coca ja Okko ehtivät elää yhessä seitsemän vuotta ennenkuin pikku Artick tuli laumaan. Coca ja Okko olivat siihen asti olleet kuin paita ja peppu :) Coca tykkäsi leikkiä Okon kanssa, muttei halunut Artickia mukaan. Tässä videon pätkässä Coca kertoo pikku Artickille, ettei sen kannata koskea Cocan pehmoleluun. (Okon kanssa sitä kyllä vedettiin yhdessä niin, että ompeleet vaan paukkui..)

Samana päivänä  viisi vuotta myöhemmin eli 01.06.2000 syntyi toinenkin unohtumaton koira: Stasi. Stasi johtaa muistojemme valjakkoa ikuisilla lumikentillään. Stasin iloista olemusta kaipaa tuolla tarhalla ja sitä iloista juttelua, jota se harrasti. Se ei ollut sellaista turhan joutavaa ääntelyä, vaan selvää tarinan kerrontaa. Jos pysähdyin Stasin kohdalle, niin heti se juoksi kohti iloisesti häntää heiluttaen: uuu-uu-uuu kuono kohti kasvoja ja katsoi viisailla silmillään ja sitten hymähteli perään :)

Kesä tulee meillekin..

17.05 oli ihan mielettömän hieno ilta! Ukkosta oli ilmassa, aurinko paistoi, välillä tuli pieniä sadepisaroita, usva nousi maasta, oli ihanan lämmintä ja linnut lauloivat. Oli kuin olisi ollut jossain taianomaisessa mystisessä tarinassa mukana.. Luntakin oli tuolloin vielä jonkin verran, nyt se on sentään jo sulanut meiltäkin. Tänä vuonna oli tosi paljon lunta ja se alkoi sulamaan melko myöhään. Aluksi pelotti, etttä tarhat tulisi kurjaan kuntoon lumien alkaessa sulamaan, mutta toisin kävi. Tänä vuonna tarhat pysyivät mukavan kuivina ja näiden kuvien ottoaikaan tarhat olivat märimmillään eli mielestäni ihan mukavassa kunnossa siinä mielessä. Haravoimisenkin olin juuri päässyt aloittamaan. Ja tätä kirjoittaessa se homma on jo tehty. Urakkaa helpotti ja nopeutti huomattavasti myös se, että meille tuli harjoitteluun tosi reippaat ja innokkaat tytöt Anna ja Emily. Seuraava haravointi kierros pitääkin tehdä kohta sen vuoksi, että nyt huskyt tiputtavat talviturkkiaan ja tarhat alkavat saada karvakerrosta..  

Larissa ja Artick

Elvis ja Indy

Ara kopissa, Siiri ja Dana



 Viiman pennut ovat kasvaneet kovasti, samoin tietysti Mimmin pennut. Lumi ja Aarni viihtyvät kovasti pikkupentujen kanssa, koska ovat heille sopivamman kokoisia ja niitä on sopivasti kaksi kappaletta, kummalekkin se oma :) Meillä pennut oppii nykyään mukavasti lapsien antamaan käsittelyyn. Niitä paapotaan ja laitetaan solmuun jos jonkinlaiseen ja molemmat tykkää!


Furius ja Lumi



Aarni ja Foxy






Elektra, Enduro, Eskimo, Artick, Aarni ja Damsel

Aarni selätti Eskimon

Elektra, Eskimo ja Enduro

Artick meinas kyllästyä kun Damsel antoi pusuja koko ajan. Endurokin tuli asiaa ihmettelemään.

Kummalla on pidempi kieli? Voiton vie Enduro!

Jos äiti ei aukaise tarhan ovea, on lapsilla omat keinot! Uura katsoo tarkasti, Dolly vieressä ja Larissa takana. Riima juuri Lumin jalan takana. Näkyypä takana oikealla Castorkin.

Kurapukumeteli

Tänään puettiin myös Artick kura-asuun. Lähettiin ulos ja ihmettelin, että mikä meteli tarhalla syttyi samaan aikaan kun me tultiin ulos? Selvästi koira irti! Nopeutin tahtia tarhaa kohti ja samalla tajusin.. Ei siellä ketään ole irti, ne haukkuu Artickia!! Eihän ne tunne sitä kura-asun vuoksi. Mentiin tarhalle sisään ja Artick tietty polleana kuin mikä, mutta sitten alkaa olla ihmeissään: mitä ne oikein mulle haukkuu?! Yritti mennä polleana toiseen suuntaan, sama juttu, hirveä öykkäröinti ja samaa ihan joka puolella. Huskyt yrittävät haistella, mutta ei ne näytä tajuavan tai välittävän siitä, että se on Artick ja meteli jatkuu: tuo pukukoira EI KUULU TÄNNE!! Ja Artick on yhä enemmän ihmeissään. Lopulta Artick saa takajalan lahkeesta toisen jalan pois (en tiiä miten, koska ei repiny pukua ollenkaan, käveli vain hassusti jalkoja nostellen, puku varmasti tuntui kummalliselta päällä). Ilme oli niin surkea: Voisitko kiitti hei ottaa tän puvun pois mun päältä?! Ja otinhan mie, sillä ajattelin, että metelikin loppuisi siihen. Ja siihen se loppuikin: Ai se olit kumminkin sie? Hei, me ei tunnettu sua Artick..
Niin ja oltiinhan me sentään Artickin kanssa pari päivää kaupungillakin. Ehkä husky kaverit haukkui kateellisena Artickille, koska luulivat sen vaihtaneen tyyliä kaupunkireissun jälkeen? Artick oli ensimmäisen kerran ilman Okkoa kaupungilla. Siitä on pitkä aika kun kävelin kaupungilla yhen koiran kanssa.. Okkoa on edelleen kova ikävä, samoin kuin Cocaakin. Molempien poikien talutushihnat roikkuvat edelleen paikoillaan eteisessä ja tuntui vähän mahan pohjassa kun otin siitä vain Artickin hihnat mukaan. Tuli vanhat ajat mieleen. Ihania muistoja!

Riima ja Augusti

Augustia naurattaa

Riima ja Augusti etsivät vielä sopivia koteja. Mahtavinta olis jos koirat pääsisivät samaan kotiin. Kerrostaloon Riimaa ja Augustia emme myy, ovat koko elämänsä asuneet tarhassa ja sisällä olleilleet vain satunnaisesti. Eipä silti kyllä varmasti sisätiloissakin viihtyvät, ihmisistä kun tykkäävät kovasti. Augusti karsastaa edelleen suuria ihmisjoukkoja, mutta oman perheen kesken on oikea sylikoira, joka tahtoisi pusutella. Molemmat koirat tulevat juttuun lasten kanssa. Augusti vetää hyvällä asenteella, Riima osaa ottaa lunkisti jos sille päälle sattuu. Ovat hyviä syömään ja käyttävät ruuan hyvin. Lue lisää: http://arctic-borealis.blogspot.com/2012_03_01_archive.html

Augusti

Cassius ja Augusti

Veljekset Albundy, Augusti ja Albugo. Pojista on vaikeaa ottaa kuvaa kun tuppaavat aina syliin..

Riima ottaa aurinkoa

Mie nautin vaan :)

Tytöt ottaa auringossa rennosti, Riima takana oikealla nukkumassa.

Riima ja Stasi

Kiitos Stasi

Meidän rakas Stasi johtaa nyt valjakkoa ikuisilla lumikentillä. Kiitos Stasi (01.06.2000 - 04.05.2012) yhteisestä ajastamme ja seikkailuista, joita koimme kanssasi. Suuri persoonallisuus jätti isot tassunjäljet sydämiimme ja muistelemme varmasti usein tätä juttelevaa ja laulavaa kaveriamme ja valjakkomme ensimmäistä oikeaa Johtajaa! Ikävä on suuri :(

Iloinen Stasi

Stasi ja Ara

Tätä reissua en unohda!

Stasi johtaa satumetsään

Stasi tiesi, että tauoilla kannattaa levätä!