Welcome to read life of our huskys at kennel ARCTIC BOREALIS. They are happy and enthusiastic sledpullers: mostly pure breed siberian huskys but a few alaskanhusky also. Security role is for white swiss shepherd Artick and taimyr Indy.

Tervetuloa lukemaan ARCTIC BOREALIS kennelin asukkaiden elämästä. Kennelissä asuu iloisia ja innokkaita reenvetäjiä; pääasiassa siperianhuskyja mutta muutama alaskanhuskykin. Vahtia pitää yllä valkoinenpaimenkoira Artick sekä taimyr Indy. Muistoissa aina ja ikuisesti kultaisista kultaisin Okko ja rakas Coca.


lauantai 29. lokakuuta 2011

Mimmi on Lumin husky

Treenit jatkuu edelleen. Huskyt juoksevat tällähetkellä vielä 6-8km lenkkejä mönkkäriä vetäen.Välillä ollaan oltu lasten kanssa treenissä mukana. Ovat aina yhtä innoissaan matkaan lähössä. Ja kyllä siis molemmat: lapset ja sipet. 'Onko kivaa? ON!!' Ja se vasta mukavaa on kuulla.. Innoissaanhan he aina tuolla tarhalla kiikkuvat ja hommailevat omia juttuja, ja auttavat ja 'auttavat'.. Niin ja kohta hoitavat koko homman, kun se on aina mie, mie.. ;)
Kuvassa Larissa ja Mimmi. Mimmi on sitten Lumin husky, on ihan itte sen omaksi valinnut. Ja mukava tyttö Mimmi onkin! Ja Lumi tietenkin myös!

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Arkista luksusta

On se muuten arkista luksusta kun pääsee ihan yksin tarhalle, vaikka vain syöttään huskyja. Vaikka olis kuinka laiskalla päällä ja ilmakin harmaa, märkä ja kylmä eikä ollenkaan houkutteleva, niin se kaikki vain unohtuu. Ei vielä siinä vaiheessa kun kiskoo päälle oransseja kurahousuja ja vihreitä kumppareita, mutta viimeistään kun aukaisee tarhan oven ja kaikki ne n. 50 iloista hännänheiluttajaa ottaa sinut (tai sen ruuan, mutta se on sivuseikka..) innoissaan vastaan! 

Albundy teki tepposet, senkin!!

Huskyt palasivat yhtä iloisina takaisin kotikenneliin kuin olivat lähtiessään Jämille. Kuski/musheri puolestaan melkoisen väsyneenä pitkästä ajomatkasta (edestakaisin sellaiset 1400km). Ajaa nyt sellainen matka kahden 6km lenkin vuoksi! Alunperin oli tarkoitus lähteä kaksi tiimiä matkaan, mutta vetoauto vaihtui pienempään suunnitellusta, niin sitten matkaan pääsi vain yksi tiimi. Nuoriso oli juossut ihan hienosti eka päivänä (sellaista vähän alle 25km/h). Ei kyllä lähellä kärkivauhtia, siellä pingotaan sellaista 3km/h lujempaa, mutta kumminkin. Asenne oli ollut hyvä ja innoissaan olivat eteenpäin juosseet löysäilemättä.
Mutta se toinen päivä sitten.. Vanhin ja kokenein Albundy teki tepposet ja oli pysähtynyt saaden sellaisen sotkun aikaan, että koko kärry oli pitänyt sitoa puuhun selvityksen ja johtajakoiran vaihdon ajaksi. Siinä rytäkässä sitten kaksi tiimiä ajoi ohi.. Minkäs siinä enää voi kuin lähteä vain uudelleen ottamaan ohittaneita kiinni, vaikka tietää että aika ei varmasti parane edellisen päivän ajasta, vaikka se olikin tavoite ja saavutettavissa. No, se jää tietenkin arvailujen varaan! Cancan pääsi sitten Albundyn tilalle Blueberryn viereen johtoon. Ainakin kokemusta tuli haettua tiimin koirille, ja starttasihan siinä 2 ensikertalaistakin (Drake ja Keke). Toiveena oli, että koirat saisivat ainakin REK2 (no mieluummin tietty rek1), mutta saavuttamatta jäi ja tulokseksi tuli REK3 kaikille tiimissä juosseille.
Syystreeneihin tuo kumminkin eloa tuollainen kärrykisa ja siihen osallistuminen! Ja tietty hingun saada uusi hieno kisakärry... Se tässä kumminkin eniten pännii, että ite ei pääse koskaan mukaan, vaikka nyt edes katsomaan! Ehkä sitten ens vuonna?!?

Tarhalle ei ole kettu ilmestynyt vähään aikaan, joko olis uskonut, ettei sieltä mitään sille löydy? Ja kyllä se vain kummasti tuntuu kun on kahdeksan koiraa vähemmän kotona, vaikkei heti uskois.

lauantai 15. lokakuuta 2011

Uuu-u uuu-u uuu!

Tässäpä jäin kotia lasten ja tietysti suurimman osan koiria kanssa, Lionelin lähdettyä kohti Jämiä ja kärrykisoja kahdeksan sippeä mukanaan. Mukaan pääsi AB Blueberry, AB Al Bundy, AB Big Blizzard, AB Buffalo Bill, AB Francis Drake, AB Can Can, AB Cha Cha Cha, TT Keke. Päätinpä mie sitten kokeilla tätä tapaa viettää iltaa. Heti tietysti kun pääsin sisälle ja opettelemaan ensi kokeilua tähän maailmaan, niin oven takaa kuuluu pikkuaskelia ja hätääntynyttä itkua kun äiti ei löytynytkään omasta sängystä nukkumasta. Onhan kello sentään nukkumisaikaa osoittanut jo kauan aikaa! Lumi ilmeisesti jatkoi uniaan? Kohtahan se selviää..

Huskytkin rauhoittuivat vähän aikaa sitten uuelleen nukkumaan. Olivat sitä mieltä vissiin, että jos oikein ulvovat niin ne autoon päässeet ehkä vastaavat jollei jopa palaa takaisin. Yleensä se yksi kerta kerrallaan riittää, mutta nyt kokeiltiin aina uuelleen ja uuelleen. Toivon mukaan se kettu, joka on viime öinä juossu tarhan nurkilla, pysyy myös poissa! Vaikka aika söpöltä se näyttikin kurkatessaan kodan takaa ja tuijottaessaan minua suoraan silmiin sen kolme sekuntia ennen kuin juoksi tiehensä. Saa sellaisen möykkäröinnin tarhalla pystyyn, muttei se kyllä kettua pelota, ei!