Kolme kultaista ollut ilo omistaa. Tänään muistellut paljon heitä ja varsinkin viimeistä lähtijää Okkoa, jonka syntymäpäivää viettänyt ensimmäistä kertaa ilman, että on saanut silittää pehmoista kultaturkkia ja painautua lähelle uskollista ystävää. Surullinen siitä, mutta iloinen ihanista yhteisistä vuosista. Ajatus on ihmeellinen, mutta olen ihan varma, että kuulin Okon äänen tänään. Okko haukahti kerran. (No oikeasti se ääni tuli huskytarhalta, mutta se haukahdus oli Okon ääni, juuri se millä Okko pyysi päästä taloon sisälle, ei sellaista haukahdusta kuule huskyltä.)
Aikaisempina syksyinä jaloissa pyöri kaksi kultsua, sitten yksi. Joskus ärsyttävänki lähellä, just siinä piti makoilla mistä olisin halunu haravoida.. Tänään haravoin ja tämän syksyn haravointi tapahtui ilman Okkoa, paitsi että tuo haukahdus kertoi mulle, että Okko oli sittenkin mukana. Ei fyysisesti, mutta lähellä kumminkin, sydämessä. Eikä mun ihan yksin tarvinut tänäänkään haravoida. Olihan siinä Artick, joka kokeili onneaan jos saisi minut mukaan kepin heittoon ja sitten siinä hyppi huskykakarat vuorollaan lehtikasassa :) Se jos mikä tuo hymyn huulille, vaikka mieli olis haikea..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti